Laipan vaellussafarit


Sydän-Hämeen Safareiden vaellussafarit järjestetään Etelä-Suomen suurimmalla yhtenäisellä asumattomalla metsäalueella, Laipassa. Laippa sijaitseen Pälkäneen, Sahalahden, Kuhmalahden sekä Luopioisten keskipisteessä. Ammattitaitoiset oppaamme kertovat matkan edetessä tarinaa entisajan tukkikämpiltä tai vaikkapa Laipan viimeisestä erakosta Nestorista. Vaelluksella näet erämaan kaltaista kasvillisuutta sekä rakentamattomat jylhät metsäjärvien rannat, retkikohteemme sijaitsee kuitenkin vain reilun kahden tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista, Tampereelta laippa saavutetaan tunnin ajomatkalla. Kesällä liikumme kumisaappaissa, talvella lumikengillä tai aidoilla puusuksilla.


Rullaa sivua alaspäin ja valitse valmiista retkipaketeista; minisafari, erämaan kierros tai vuorokauden tressinnollaus erämaassa.


Sivun lopussa näet, mitä muuta huomioitavaa retkelle lähdettäessä on, sekä mitä voimme päivän onnistumiseksi ohjelmapakettiinne tarjota.

Vilkaise vaellukselle saatavat tasokkaat varusteet.


MINIVAELLUS:


Kiireiselle ihmiselle pistäytyminen Laipan lumoihin. Vaellettavaa kertyy noin 4 kilometriä, puolivälissä keitämme tietysti nokipannukahvit.

SAFARIN KESTO: noin 2 tuntia
SOPIVUUS: kiireiselle, myös ensikertalaisille

HINTA: ei sis. ALV:tä
SOITA JA KYSY TARJOUSTA !


ERÄMAAN KIERROS:


Katkaisen arki ja lähde tutustumaan Laippaan hiukan pintaa syvemmältä. Vaellettavaa kertyy noin 4-10 kilometriä, puolivälissä tyhjennämme reput, paistamme makkarat sekä keitämme nokipannukahvit.

SAFARIN KESTO: 4-5 tuntia
SOPIVUUS: kaikille

HINTA: ei sis. ALV:tä
SOITA JA KYSY TARJOUSTA !


VUOROKAUDEN TRESSIN NOLLAUS ERÄMAASSA:


Koko vuorokausi "erämaan" armoilla, mukana vähän evästä sekä laavuaineet. Tarvittaessa huolto toimii kuitenkin kitkatta.


SAFARIN KESTO: Sopimuksen mukaan
SOPIVUUS: haasteeseen tarttuville

HINTA: ei sis. ALV:tä
SOITA JA KYSY TARJOUSTA !


SAFARIPAKETIT SISÄLTÄVÄT:


VUOKRA VARUSTEET:


LISÄKSI VALITTAVANA RUOKAILUT:


MAHDOLLISUUS MAJOITUKSEEN JA SAUNAAN:

Sauna safarin päätteeksi: kysy useista vaihtoehdoista.
Yöpymiseen järjestämme monia vaihtoehtoa, aina laavusta mökkimajoitukseen.


MUUTA HUOMIOITAVAA SAFARILLE LÄHDETTÄESSÄ:

Mukaan safarille on otettava juomaa matkapulloon, vaellus- tai kumisaappaat sekä säänmukainen vaatetus. Sovittaessa varusteet lisähintaan. Sydän-Hämeen Safarit Oy on vastuuvakuutettu yritys, normaalit järjestäjän laiminlyönneistä johtumattomat esim; tapaturmat ovat asiakkaan vastuulla. Ennakkovarausmaksu 30% hinnasta, joka matkan peruuntuessa jää palvelun tarjoajalle korvaukseksi ennakkojärjestelyistä. Paketit eivät sisällä kuljetuksia Laippaan.