VESIJETTI­SAFARIT toteutetaan hyvissä varusteissa kesäkuun alusta - syyskuun puoliväliin!

Vesijettisafari

Vesijetti, vanhalta nimeltään vesiskootteri on fantastinen laite niille, jotka haluavat kiitää veden pinnassa. Safarilla ajamme kauniita jokia ja järvenselkiä pitkin, joiden vertaisia emme uskoneet edes olleen olemassa. Retki on elämys vesillä.

Reittimme kulkee turvallisesti ja ohjatusti aiheuttamatta häiriötä ympäristölle. Laitteemme ovat hiljaisia ja turvallisia safarikäyttöön suunniteltuja ympäristöystävällisiä nelitahtisia vesijettejä. Suosituimmat retkemme ovat Mallasvettä sekä Kyllönjokea pitkin Rönnviikin viinitilalle, Roinetta Vehoniemenharjun automuseolle valkosuklaakakulle tai Mobilian vuosittain vaihtuvaan autoilunäyttelyyn kahville. Päivän päätteeksi on mahdollisuus valita useita sauna- ja ruokailuvaihtoehtoja. Kesällä toimimme myöskin Tampereella Pyhäjärvellä sekä Näsijärvellä.

Yksityishenkilöt tai perheet voivat ottaa osaa avoimille safareillemme ja suurille ryhmille muodostamme koottuja ohjelmarasteja erilaisista aktiviteeteista.

Meiltä löytyy vesijettejä toistakymmentä kappaletta ja tarkemmat kalustotiedot löytyvät vesijettivuokraus -sivuilta.

SAFARI­PAKETIT

Vesijettisafari: "Rauhallinen ajelu Kyllönjokea Rönnvikin viinitilalle"

Koe ainutlaatuisen kaunis Kyllönjoki vesijetin selästä katsoen. Safarilla huristelemme vähän vauhdikkaammin järvenselkiä ja nautimme hiljalleen lipuen maisemista Kyllön kiemurtelevassa joessa. Rohkeimmat jetin käyttäjät voivat paluumatkalla kokeilla todellista rodeota turvallisella järvenselällä.

Perillä Rönnvikin Viinitilalla nautimme mehukkaat piirakkakahvit. Tilalla on myös mahdollisuus viininmaistiaisiin pienen esittelyn kera (erikseen tilattavissa). Viinitilan myymälästä voi hankkia pälkäneläistä viiniä kotiin vietäväksi tai illanvieton iloksi.

Safarin kesto:2-3 tuntia
Sopivuus:Ensikerta­laisille tai rauhallisille ajajille sekä maisemien ja viinin ystäville.
Hinta:260€ + alv. 10% / hlö
Toinen henkilö kyytiin:130€ + alv. 10% / hlö
Minimilaskutus:6 henkilön ryhmä
Maksimi14 jettiä / 28 henkilöä
vesijettisafari19

Vesijettisafari: "Vauhdikas safari järvenselkiä Kaivannon kanavalle"

Jetteilyä parhaimmillaan suurten järvenselkien innoittamana. Taitamme vauhdikkaasti Mallasveden ja Roineen aallot suuntana Vehoniemen tai Mobilian automuseo. Perillä nautimme kahvit piirakan tai kakunpalan kera. Vierailun aikana voimme myös tutustua museoiden vaihtuviin autonäyttelyihin (erikseen tilattavissa).

Vehoniemen harjulla voimme myös kiivetä näkötorniin ihastelemaan kaunista järvimaisemaa ja katsomaan jeteillä ajamaamme reittiä. Paluumatkalla pysähdymme saarten lomaan ja halukkaat voivat testata jettien todellista suorituskykyä turvallisella Mallasselällä toisten ihaillessa menoa saarelta.

Safarin kesto:3-4 tuntia
Sopivuus:Ensikerta­laisille, vauhdista pitäville, sekä autojen ystäville.
Hinta:290€ + alv. 10% / hlö
Toinen henkilö kyytiin:130€ + alv. 10% / hlö
Minimilaskutus:6 henkilön ryhmä
Maksimi14 jettiä / 28 henkilöä
vesijettisafari14

Vesijettisafari: "Valkeakosken laivasulun kautta Visavuoren kulttuurikehtoon"

Haasteellinen vesijettisafari takaa unohtumattoman nautinnon. Jetteilemme vauhdikkaita järvenselkiä, sekä koemme kahden järven välisen laivasulun. Visavuoressa nautimme pullakahvit, sekä tutustumme taidemuseoon (esittelyt erikseen tilattavissa). Ihastu Emil Wikströmin upeaan asuinrakennukseen, sekä katsasta tunnetun pilapiirtäjä Kari Suomalaisen hauskimmat teokset. Paluumatkalla innoikkaimmat voivat testata vesijettien hevosvoimia turvallisella Mallasselällä.

Safarin kesto:4-5 tuntia
Sopivuus:Toisen ajokerran safari, sopii kulttuurin­nälkäiselle.
Hinta:300€ + alv. 10% / hlö
Toinen henkilö kyytiin:140€ + alv. 10% / hlö
Minimilaskutus:6 henkilön ryhmä
Maksimi:14 jettiä / 28 henkilöä
vesijettisafari16

Vesijettisafari: "Linnatuuli Janakkala - Saunaranta Pälkäne"

Siirrämme laitteet aamutuimaan Janakkalaan Linnatuulen kupeeseen, mistä starttaamme safarin kohti Pälkäneellä sijaitsevaa saunarantaamme. Voimme katsella kaunista Hämeenlinnaa, taistella isoa Vanajanselkää, sekä tutustua Valkeakosken laivasulkuun. Safarilla on reilusti ajettavaa ja aiempi ajokokemus on tälle reissulle eduksi.

Safarin kesto:4-5 tuntia
Sopivuus:Haasteel­linen päivä lyhyellä siirtymällä Hämeen­linnasta tai jopa pääkaupunki­seudulta.
Hinta:Pyydä tarjous!
Minimilaskutus:3 vesijettiä
Maksimi:14 jettiä / 28 henkilöä
vesijettisafari12

Vesijettisafari: "Kova päivä"

Koko päivän vesijettisafari, jossa sekä tankki että takki ajetaan tyhjäksi. Safarilla otamme suunnan Rönnin tanssilavalle, Hauhon latvavesiin, Hämeenlinnan maisemiin tai johonkin muuhun mielenkiintoiseen paikkaan. Puolivälissä päivää pysähdymme ruokailemaan ja tarvittaessa tankkaamaan lisää menovettä. Safarimatka on pitkä ja aiempi kokemus olisi suotavaa. Maisemat ovat vaihtelevia ja nähtävää riittää.

Safarin kesto:5-7 tuntia
Sopivuus:Kokeneille ja pitkän matkan ystäville
SOITA, SUUNNITELLAAN REITTI JA LASKETAAN TARJOUS!
Maksimi:14 jettiä / 28 henkilöä
vesijettisafari10

Vesijettisafari: "Todellinen yön yli turnee"

Ensin valitsemme sopivalta etäisyydeltä majapaikan, jonka jälkeen pakkaamme tarvittavat yöpymisvälineet vesijettien kyytiin ja lähdemme matkaan. Ajamme lyhyesti, sopivasti tai pakarat pehmeäksi, vaikka Tampereelle tai Längelmäelle saakka majoittumaan. Hyvin nukutun yön ja maittavan aamiaisen jälkeen palaamme takaisin.

Ota yhteyttä, niin muokataan paketista teidän näköisenne kokonaisuus!

Safarin kesto:Sovittavissa
Sopivuus:Ajokokemusta omaaville
Ryhmäkoko:3-12 henkilöä
vesijettisafari11

Safaripaketti sisältää

  • Kaksipaikkaisen vesijetin (Yamahan 110 heppainen nelitahtijetti)
  • Varusteet: Märkä- tai puolimärkäpuku, kovalla kelillä Ursuitin pelastautumispuvut, kelluntaliivi, kengät, hanskat ja ajolasit.
  • Polttoaineet, ellei toisin mainita.
  • Käyttö- ja turvakoulutuksen.
  • Oppaan safarille.
  • Paketeissa mainitut lisäohjelmat.
vesijettisafari18

Muuta huomioitavaa vesijettisafarille lähtiessä

  • Vesijetin kuljettajan tulee olla vähintään 15-vuotias.
  • Emme vastaa asiakkaan vaurioituneista tai veteen pudonneista esineistä.
  • Asiakkaan tapaturmaa tai irtoesineitä ei ole Sydän-Hämeen Safareiden puolesta vakuutettu, poislukien yrityksemme vastuuvakuutus.

Vesijettisafarille on myös hyvä ottaa mukaan:

  • Helteellä uikkarit/shorsit, aurinkorasvaa, sekä ylimääräinen t-paita.
  • Kolealla ilmalla gollege- tai fleecepaita jettipuvun alle (saattaa kastua).

Paikalta on myös vuokrattavissa väliasuja hintaan 10 euroa/asu, sekä ostettavissa safarilogolla varustettuja t-paitoja hintaan 8€/paita.

vesijettisafari5

Varausvahvistus

Vahvistettu varaus on sitova ja laskutamme tilaisuudesta tilattaessa sovitun henkilömäärän ja palveluiden mukaisesti. Perimme tilaisuudesta ennakkovarausmaksun, joka matkan peruuntuessa jää palveluntarjoajalle korvaukseksi ennakkojärjsestelyistä. Peruutuksista laskutamme seuraavasti: Seitsemän vuorokautta ennen perutusta tilaisuudesta 30% hinnasta ja kahta vuorokautta ennen perutusta tilaisuudesta laskutamme täyden hinnan.

Omavastuu

Sydän-Hämeen Safarit Oy on vastuuvakuutettu yritys. Järjestäjän laiminlyönneistä johtumattomat esim. tapaturmat ja laitteiden vaurioituminen ovat asiakkaan omalla vastuulla. Laitteiden omavastuu kolari- tai muussa vahinkotapauksessa on 950€/laite.

Sydän-Hämeen Safarit